maanantai 31. joulukuuta 2018

So long Jurassic 2018, see you on 2021

2018 jää minun osaltani historiaan Jurassic Park/World voittoisena vuotena. -Mutta aika siirtyä pienelle tauolle sillä seuraava Jurassic vuosi on 2021 jolloin omistan taas koko vuoden tälle upealle elokuvasaagalle. -Varmasti tulee ensi vuonna jotain blogauksia tänne Jurassic Mania blogiin..., mutta ei niin aktiivisesti kuin tänä vuonna. -Uskoisin että niitä - "Jurassic World 3 juttua" - blogauksia pääsen blogaamaan vasta 2020 jolloin elokuvan tuotanto luultavasti lähtee käyntiin. -Nyt ei sitten muuta kuin hyvää uuttavuotta 2019.

torstai 20. joulukuuta 2018

Askartelinpa omat kannet

 Muokkasinpa sitten omat kannet tilaamalleni the Lost World audiokirjalle. -Kävin keskuskirjasto Oodissa printtaamassa itelleni ton kuvan ja kotona sitten teippailin siitä kansikuvan.
Onneksi printtasin kaksi kappaletta kuvasta - sain toisesta leikattua myös pakkauksen kylkeen samaisen kuvan. -Tuli kyllä paljon kivemman näköinen kuin alkuperäisestä kannesta.

Joulukalenterin luukku 20 avattu

 Joulukalenterin luukku 20 avattu

tiistai 18. joulukuuta 2018

maanantai 17. joulukuuta 2018

The Lost World audiobook has finally arrived

 Tänään sitten vihdoin ja viimein saapui ajat sitten tilaamani The Lost World äänikirja. -Ja kyllä meni yhdeksi pelleilyksi. -Oletin että paketti on noudettavissa postista ja läksin sitten keskipäivällä valosalla sinne postiin sitä noutamaan. -Sielä postissa jonottaessa tuli sitten puhelu UPS-lähetiltä joka oli puolestaan yrittänyt toimittaa paketin kotiovelle. -No sittenpähän sovittiin että käyn hakemassa paketin noutopisteestä minne lähetti vei paketin..., mutta siihen meni tunti siihen että jouduin sitten sen ajan odottella. - No ei siinä odottelussa mitään -menin sitten etuajassa sinne minne lähetti sanoi tulevansa -tai ainakin oletin. Menin täysin väärään paikkaan odottamaan kun muistikuvani oli lähetin kertomasta paikasta joku S-Market ja sielä oleva noutopiste. -No sitten eikun etsimään tätä oikeeta mestaa. -Onneksi oli tän lähetin numero niin sain sitten kysyttyä uudestaan paikan. -Ja koska en tunne Herttoniemeä niin siinähän meni sitten aikansa kiertää. -Mutta sitten vihdoin ja viimein löysin oikean paikan ja siinä nyt sitten kuvassa yllä pidän pakettia tyytyväisenä kädessäni. -Pelleily ei suinkaan lopu tähän. -Sitten kävelen hymyssä suin bussipysäkille suuntana koti..., mutta pysäkillä huomaan että lompakkoni missä on bussilippu on päässyt häviämään. -Taas kerran. -Onnistuin jo kerran aikaisemmin hävittämään lompakkoni missä oli bussilippu. - No sitten ei muuta kuin keskustaan hankkimaan uutta. -Nyt on sekin hoidettu ja vihdoin pääsen kotiin missä pääsen avaamaan kauan odottamani paketin.
Ja sitten sieltä paljastuu tollanen rumilus pakkaus. - Ei yhtään sen näköinen mitä Amazonin sivuilla. -No sisältö on kuitenkin tärkein ja nyt omistan sitten molemmat Michael Chrichtonin Jurassic Park äänikirjat.

Joulukalenterin luukku 17 avattu

 Joulukalenterin luukku 17 avattu

maanantai 10. joulukuuta 2018

Indoraptor & Claire Dearing + Stegosaurus

 REDIn BR lelukaupasta lähti mukaan uusi Jurassic World Fallen Kingdom dinosaurusfiguuri nimittäin tollanen pähee Indoraptor figuuri. -Minulla on jo kyllä yksi Indoraptor figuuri..., mutta tämä on siitä erilainen että tämä tekee hyökkäysliikkeen kun painaa hännässä olevaa nappia ja päästelee samalla eri murahdus ääniä. -Lisäksi silmiin syttyy punainen valo. -Kuvassa yllä figuuri vielä pakkauksessaan.
 Ja siinä ulkona paketetistaan. Indoraptor ei suinkaan ole ainut hankinta mitä tuli tehtyä.
 Ostinpa nimittäin vielä tollasen Claire Dearing hahmofiguurin jonka mukana tuli pienikokoinen Stegosaurus. -Kuvassa yllä figuurit vielä pakkauksissaan.
Ja siinä ulkona paketeistaan. -Dearing figuuri liittyi Owen Grady figuurin seuraan. -Muita ihmishahmofiguureja en ajatellut hankkia. -Tämän hankin koska mukana dinosaurusfiguuri.

Joulukalenterin luukku 10 avattu

 Joulukalenterin luukku 10 avattu

perjantai 7. joulukuuta 2018

Jurassic World - Dinosaurusten salaisuudet kirja

 Kauppakeskus REDIn Heureka Shop nimisestä liikkeestä tuli ostettua tollanen Jurassic World teemainen kirja nimeltä - "Dinosaurusten salaisuudet" - mikä sisältää kaksi dinosauruksen munaa.
Munien sisältä paljastuu kaksi dinohahmoa - Triceratops ja Velociraptor Blue. -Kiva lisäys laajaan Jurassic World kokoelmaan.

Joulukalenterin luukku 7 avattu

Joulukalenterin luukku 7 avattu