perjantai 30. kesäkuuta 2017

Jurassic World herätyskello(t) pieni pettymys

Maanantaina pääsin vihdoinkin noutamaan postista tilaamani Jurassic World herätyskellon ja postista lähdettyäni en malttanut olla avaamatta muoveja pakkauksen ympäriltä.
Ja minkä pettymyksen jouduinkaan kokemaan kun sisältä paljastui kaksi tavallisen herätyskellon pakkausta. -Odotin tietenkin Jurassic World aiheisen herätyskellon olevan Jurassic World kuvioisessa pakkauksessa. -Sitten kurkkasin pakkauksen sisään.
Helpotuksekseni sielä oli kuin olikin JW logoilla varustettu herätyskello. -Sama toisessa. -Mutta ne silti jäivät hieman pettymyksiksi. -Ensinnäkin kun asensin kelloon päiväyksen -silloin oli 26.6. maanantai -niin kuten kuvasta voi nähdä -kellon mukaan oli torstai vaikka merkkasin kyllä mielestäni oikean kuukauden ja päivämäärän. -Toiseksi pettymykseksi osoittautui herätyskellon herätysäänivaihtoehdot. -Odotin jotain Jurassic World teemaista kuten T-Rexin karjasua tai jotain..., mutta sen sijaan siinä oli jotain ärsyttäviä pilipali piipitysääniä joista tuli mieleen 80-luvun Nintendo peliäänet. -Nyt pidän niitä sitten vain koriste-esineinä. -Ilman noita logoja kyljessä noi olisi mennyt tuhannen säpäleiksi.

torstai 22. kesäkuuta 2017

Jurassic World: Fallen Kingdom juttua

Nyt kerran leffalla on virallinen uusi nimi niin pistinpä otsikonkin sen mukaisesti uusiksi. -Sitten itse asiaan. -Uusi hieman keskeisempi näyttelijä on lisätty ja se on nuori brittinäyttelijä nimeltä Robert Emms -joka nähdään Jack nimisenä hahmona. -Emms on aikaisemminkin nähty isoissa Hollywood tuotannoissa kuten esim. War Horse..., Mirror Mirror ja Kick-Ass 2. -Mainio lisäys JW:FK näyttelijöihin. -Oli sinne ilmestynyt muutama taustanäyttelijäkin..., mutta niitä nyt jaksa ruveta tässä esittelemään.

Jurassic World: Fallen Kingdom

Jurassic World 2 on saanut virallisen julisteen ja elokuva kulkee nimellä -Jurassic World: Fallen Kingdom. -Nimi kuulostaa hyvältä ja julisteessa vanha tuttu logo..., mutta äärimmäisen makeen näköisenä. -Kerrassaan fantastista.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Blogin uusi nimi: JURASSIC MANIA

Vaihdoinpa blogin nimeksi -"Jurassic Mania" -koska siinä on coolimpi soundi kuin edellisessä -"Jurassic Stuff" nimessä. -Muokkasimpa jopa uuden taustakuvan blogille.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Jurassic World 2 juttua

Siinä ovat JW2-leffan uusimmat näyttelijälisäykset: Fran Targ -joka nähdään huutokauppavieraana ja Peter Coe sekä Cole Leman -jotka nähdään henkivatijoina. -Lisäksi on vielä Rajeev Pahuja niminen näyttelijä jolla ei ole profiilikuvaa Imdb:ssä..., mutta hänet nähdään puistokävijänä. -Innolla kyllä odotan vielä jotain keskeisiä hahmoja -nyt on tullut pelkästään näitä ekstroja. -Vai onko kaikki isot roolit jo jaettu...?

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Pistinpä tilaukseen

Tulipa shoppailtua vähän verkossa ja pistettyä tilaukseen tuo kuvassa yllä👆 näkyvä Jurassic World herätyskello. On kyllä aivan hemmetin makee - toivottavasti ei tarvii kauaan odotella sen saapumista.