maanantai 6. huhtikuuta 2020

Jurassic World: Dominion juttua

Jurassic World 3 tai nyt virallisesti Jurassic World: Dominion on saanut jälleen yhden alkuperäisistä Jurassic Park tähdistä mukaan kun Tim Murphyn roolissa nähty Joseph Mazzello palaa lapsuuden rooliinsa. Tämä on kerrassaan huikeaa - nyt elokuvassa on jo lähestulkoon kaikki alkuperäiset. Toivottavasti myös Tim Murphyn siskoa Lex Murphya näytellyt Ariana Richards tekisi paluun.

torstai 20. helmikuuta 2020

Jurassic World 3 juttua

Venom-tähti Scott Haze on liittynyt JW3 elokuvan nimekkääseen tähtikaartiin. Veikkaukseni in että hän on joku dinosauruksen syömäksi päätyvä  sivuhahmo. Tuskin mikään kauhean keskeinen hahmo kuitenkaan. Hyvä lisäys siitä huolimatta.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Jurassic World 3 juttua

Jurassic World 3 elokuvan näyttelijöihin on lisätty näyttelijätär Dichen Lachman joka on aikaisemmin näytellyt hieman halvemman budjetin dinosauruselokuvassa Aztec Rex - oheinen kuva kyseisestä elokuvasta. Ei muuta kuin tervetuloa hieman tasokkaampaan dinorymistelyyn.

perjantai 14. helmikuuta 2020

Jurassic World 3 juttua

Jurassic World 3 riveihin palaavat ekassa vuoden 2015 JW leffassa nähdyt Jake Johnson ja Omar Sy. Molemmat tekivät hyvät roolit ekassa leffassa joten kiva saada heidät takas. Ja nimekkäitä tähtiä ainakin nyt riittää ja uskon vielä lisää tulevan.

lauantai 8. helmikuuta 2020

My new Jurassic World T-shirt

Kampin Filmtownista tuli tehtyä tollanen löytö - Jurassic World t-paita kesää varten. Joo..., on erikoinen ostos näin keskellä talvea..., mutta kerran löytyi niin pakkohan se oli saada.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Jurassic World 3 juttua

Kaikki uuteen Jurassic World leffaan liittyvä pitää uutisoida oli se sitten niinkin turha kuin tämä. Ikaro Silvester Teixeira da Silva niminen herra esiintyy itsenään ensi vuonna ilmestyvässä kolmannessa/-kuudennessa Jurassic filmatisoinnissa. Ei siis mikään merkittävä roolitus..., mutta tälläisiä turhia mainintoja varten aikoinani perustin tämän blogin.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Life Finds a Way Song

Pistetään vuosi 2020 alkuun myös täällä Jurassic Mania blogissa. Törmäsinpä Facebookissa aika hauskaan Jurassic World teemaiseen videoon. Pitemmittä puheitta tässä video olkaa hyvät...
...